Itse tekemällä voi tuunata kutsut ihan omaan tyylin ja oman näköisiksi. Ryhdy rohkeasti toimeen.

Kesäiset kutsut lähestyvät. On aika somistaa parveketta ja patiota. Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Kauniin ilmeen voi myös tuunata pienellä rahalla. Vain mielikuvitus on rajana. Toteuta ja ihastu!
Mansetit farkusta
Saat kätevät mansetit lautasliinoille vanhoista farkuista ja napeista. Leikkaa farkuista suikaleita tarvittava määrä. Kiepauta ne lenkeiksi ja ompele lenkki yhteen kiinnittämällä nappi keskelle saumaa. Mansetit valmistuvat nopeasti ja näppärästi.
Tabletit liinasta
Hyödynnä käytössä ollut, iso kertakäyttöliina ja leikkaa siitä kuviosaksilla uusia tabletteja. Tableteista saat kätevästi samanmuotoisia, kun teet mallin esimerkiksi kierrätykseen menossa olevasta lehden sivusta. Leikkaa malliksi ympyrä, soikio, neliö, suorakaide, kukka, tähti, omena tai jokin muu kuvio.

Hanki uusi kesäpöytä
Kesäkutsuilla tarvitaan aina tilaa tarjottaville ja kesäherkkujen syömiseen. Alumiinirunkoinen Eva-pöytä (150 x 90 cm) on tukeva, mutta kevyesti ja helposti siirrettävissä puutarhan eri puolille. Nauti auringosta tai varjosta mielesi mukaan juuri siellä, missä on mukavinta herkutella pöydän ääressä.
Hyödynnä kasveja
Puutarhasta saa mukavia alustoja tarjottaville. Leikkaa esimerkiksi raparperin lehtiä, huuhtele ne ja anna lehtipinnan kuivahtaa. Asettele lehdet tarjoilupöydälle. Leikkaa esimerkiksi leivät, patonki tai sämpylät ja asettele lehtien päälle. Lehdet sopivat kauniiksi alustaksi myös esimerkiksi valmiille smoothie-laseille.

Somista ruukuilla
Keraamiset ruukut sopivat moneen käyttöön. Niihin voi laittaa tarjottavia, kerätä tai ostaa kesäisiä kukkia, hyödyntää seurapelien ja leikkien kynille ja paperilapuilla. Isoilla ruukuilla voi ohjata liikkumista, somistaa portaita ja sisääntuloa sekä luoda tunnelmaa. Tutustu valkoisiin Bee-ulkoruukkuihin. Pyöreitä valkoisia ruukkuja on saatavana kolme eri kokoa.
Lisää vinkkejä osoitteessa www.pirkka.fi
Teksti: Saara Hirvonen / Markkinointiviestintä Dialogi Oy