Siirry sisältöön

K-rauta Hyvinkäästä vuoden K-rauta 

27.1.2012 15:00 
K-rauta -Hyvinkää on palkittu K-rauta -ketjun vuoden kauppana. Ykkössijaan siivittivät muun muassa erinomainen myynnin kehitys sekä ketjun paras henkilöstön työtyytyväisyys.
 
K-rauta –kauppias Kari Haaranen kertoo, että hyviin tuloksiin ei ole oikotietä vaan niihin on päästy töitä tekemällä. Kauppa on ollut Hyvinkäällä vuodesta 2007, ja joka vuosi myynti on parantunut.
 
"Panostamme Hyvinkään markkinaan ja olemme muokanneet valikoimiamme asiakkaidemme tarpeita vastaavaksi. Tärkeää on myös se, että tavaroiden saatavuus on hyvä ja että kaupan aukioloajat ovat riittävän pitkät."
 
Henkilöstön työtyytyväisyys puolestaan rakentuu kauppiaan mukaan hyvin yhteen hitsaantuneesta porukasta, jossa jokaisella myyjällä on kuitenkin itsenäinen vapaus tehdä työtään. Erityisen tyytyväinen kauppias on siitä, että henkilökunnan vaihtuvuus kaupassa on erittäin vähäistä.
 
"Meillä on kaupassa keskimäärin 25 työntekijää ja työyhteisömme on hyvin perhemäinen. Kaupassa on muun muassa henkilöitä, jotka ovat työskennelleet täällä jopa 30 vuotta, jo silloin kun kauppa kuului isälleni, Haaranen kertoo."
  
Hyvinkään K-raudan menestyminen kannustaa kauppiasta henkilökuntineen yrittämään vielä paremmin. Kauppiaan mukaan kehitettävää löytyy aina ja ajan hermoilla pysyminen edellyttää myös kouluttautumista. Tulevaisuudessa muun muassa rakentamisen ja remontoinnin energiatehokkuuteen liittyvä tietotaito on tärkeää myyntityössä.
 
Hyvinkään K-rauta sijaitsee osoitteessa Mäkikuumolantie 5, Hyvinkää. Liike on avoinna ma-pe klo 7-19 ja la klo 9-16.

Lisätietoja:

K-rauta -kauppias Kari Haaranen puh. 040-5455 750
Rautakesko Oy, K-rauta -ketjun johtaja Jani Karotie puh. 050 389 3674