K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Talon maalaus – ammattilaisen vinkit ulkomaalaukseen

Päivitetty 24.01.2022

Kesän kynnyksellä on paras aika ryhtyä talon maalaukseen. Maalarimestareiden vinkeillä homma sujuu, talosta tulee kuin uusi ja koko pihapiiri kaunistuu.

Uusi sävy ulkomaalauksella

Jos talon ulkoseinät on kuultokäsitelty, sävyn voi vaihtaa vaaleasta tummemmaksi. Huomioi kuitenkin, että aiemmin ruskeaksi kuultokäsitellystä ulkoseinästä ei välttämättä saa esimerkiksi harmaata, koska vanha sävy jää näkymään alta. Peittävällä maalilla sävy on helpompi vaihtaa. Asuinalueen kaava saattaa määrätä sallitut sävyt, joten kysy asiasta ensin lupaviranomaisilta.

Jos vaihdat talon ulkoseinien väriä, kokeile sävyä ensin pienen näytepurkin avulla eri seiniin. Sävy näyttää erilaiselta eri ilmansuunnista, sillä esimerkiksi länsiseinustalla valo on lämpimämpää kuin pohjoisen puolella.

talon-maalaus-k-rauta-artikkeli

Ulkoseinien pohjamaalaus suojaa taloa

Pohjamaalauksella suojaat talon ulkoseinät. Ulkoseinien suojaaminen on tärkeää, sillä ne joutuvat kestämään kaikkien vuodenaikojen säärasitusta kovista sateista pakkasiin. Pohjamaali tarjoaa suojaa puulle ehkäisemällä veden imeytymistä puun rakenteisiin ja pidentää maalauksen huoltoväliä.

Talon huoltomaalaus on tärkeää tehdä kunnolla

Talon huoltomaalausta tehtäessä liat on puhdistettava huolellisesti, jotta maalille saa hyvän tartunnan eivätkä homeet tai muut epäpuhtaudet kasva uuden maalipinnan läpi. Pesu homeenpoistoaineella tappaa homeet ja kasvustot ja kuluttaa vanhaa maalipintaa parantaen uuden maalin tartuntaa. Suojaa pinnat, joita et käsittele, kuten ikkunat, esimerkiksi muovilla pesun ajaksi.

Milloin on paras sää ulkomaalaukseen?

Ryhdy ulkomaalaushommiin poutapilvisenä päivänä, jota on edeltänyt puupintaa kuivattanut muutama aurinkoinen päivä. Suorassa auringonpaisteessa maalaaminen ei miellyttävästä ajatuksesta huolimatta ole paras mahdollinen maalauskeli. Hyvä käsittelylämpötila on noin +15-20 astetta ja ilman suhteellinen kosteus noin 50 %. Myös maalin kuivuessa on oltava kuivaa ja lämmintä.

talon-maalaus-k-rauta-ak2

Maalattavan alustan on oltava kuiva eikä se saa olla liian kuuma. Maalaa niin, ettei aurinko käänny paistamaan juuri maalatulle seinäpinnalle.

Mitä kuivempi maalattava puupinta on, sitä paremmin pintakäsittelyaine siihen imeytyy ja tarttuu.

Aloita maalaaminen aamukasteen kuivuttua ja lopettele hyvissä ajoin ennen iltakasteen laskeutumista. Älä maalaa, jos tiedossa on sadetta.

Valitse oikea ulkomaali

Oikean ulkomaalin valintaan on kiinnitettävä huomiota. Vesiohenteinen tuote sopii öljymaalin päälle, mutta öljymaali ei toimi vesiohenteisen päällä. Jos varmuutta aiemmasta maalista ei ole, vesiohenteinen on varma valinta. Perinnekohteissa öljymaali pitää yhä pintansa. Kestävän pinnan saa laadukkailla Tikkurilan Ultra-sarjan akrylaattimaaleilla. Niillä on erittäin hyvä värin- ja kiillonkesto ja pinnat pysyvät puhtaina. Akrylaattimaalit sopivat sekä vanhan öljymaalin että akrylaattimaalien huoltomaaleiksi.

Lautojen päätypinnat ja jatkoskohdat on hyvä käsitellä huolellisesti muutamaan kertaan, ettei vesi pääse imeytymään niistä puuhun.

Nosturit ja telineet: talon maalaaminen turvallisesti

Työturvallisuudesta ei voi turhaan muistutella! Vuokraa nosturi edes puoleksi päiväksi ja maalaa sen avulla turvallisesti talon korkeimmat ja vaikeimmat kohdat. Varaa rakennuskonevuokraamosta telineet ja nosturit hyvissä ajoin ennen maalaustyön aloitusta, sillä kesä on ruuhkaisaa aikaa vuokraamoissa. Kunnon telineillä maalaus onnistuu nopeammin ja turvallisemmin.

Ulkoseinien maalaus onnistuu oikeilla työvälineillä

talon-maalaus-k-rauta-artikkeli-maalit

Ulkoseinien maalaus ei ole pieni työ ja siksi työvälineisiin kannattaa panostaa. Työvälineeksi kannattaa valita laadukas ulkomaalisivellin, jonka saa tarpeen vaatiessa kiinnitettyä jatkovarteen. Pensselin leveys on hyvä olla sama kuin maalattavan laudan leveys. Maalaa pontti ohuelti ensin ennen laudan päällipinnan maalaamista. Aloita maalaaminen ylhäältä alaspäin edeten.

Uudisrakennuksen ulkoseinien maalaus nopeasti

Uudisrakennuksessa käsittele seinäpinnat mahdollisimman pian, mieluiten jo rakennuskesänä. Harjaa tai hio höylätty puupinta kevyesti ennen maalausta. Näin parannat pintakäsittelyaineiden imeytymistä ja tarttuvuutta sekä lisäät pintakäsittelyn ikää.

Sivele puhdas, kuiva puupinta ensin pohjustustuotteella alustan laho- ja homesuojan parantamiseksi. Maalaa pohjamaali, jotta saat pintamaalille hyvän tartuntapinnan.

Sokkelin maalaus

Huolellisesti maalattu sokkeli suojaa ja tuo taloon lisää tyylikkyyttä. Katso asiantuntijoiden ohjeet, joilla onnistut varmasti.

Talon maalauksen tärkeät pohjatyöt ja työvälineet

Huolellisesti tehdyt pohjatyöt takaavat hyvän lopputuloksen. K-Raudasta löydät sopivat aineet ja työvälineet homeenpoistoon ja vanhan maalin rapsuttamiseen.

Hyväksi todetut ulkomaalit

Näillä ulkomaaleilla onnistut talon ulkomaalauksessa! Valitse taloosi parhaiten sopiva.

  • Cello Wintex Color Sample -purkin avulla testaat, toimiiko värisävy
  • Cello Wintex on vesiohenteinen ulkomaali. Sopii mm. ulkoseinille, räystäsalusille, vuorilaudoille ja ikkunanpuitteille
  • Tikkurilan Vinha kestää vaihtelevissa sääolosuhteissa. Puolihimmeä, vesiohenteinen ja sävytettävä peittosuoja
  • Tikkurilan Ultra Classic on perinteisen puolihimmeä talomaali, jolla voi maalata uudet ja aiemmin maalatut puupinnat.
  • Tikkurilan Valtti Bio Terrace Oil on vesiohenteinen puuöljy, joka imeytyy syvälle puuhun sekä suojaa harmaantumiselta ja tikkuuntumiselta. Valmistettu osittain biopohjaisista raakaaineista.

talon-maalaus-k-rauta-ak3

Asiantuntijan vastauksia ulkomaalauksen yleisimpiin kysymyksiin

Talon ulkomaalaus onnistuu, kun sinulla on hallussasi muutama hyvä niksi. K-Raudan asiantuntija Sirpa Paavolainen K-Rauta Pälkäneestä vastaa asiakkaita yleisimmin mietityttäviin ulkomaalauskysymyksiin.

1. Millä tuotteella talon ulkopinnat voi käsitellä?

Vanhan talon uudet omistajat eivät aina tiedä, millä tuotteella ulkovuori on käsitelty. Joiltakin on jäänyt omatkin aiemmat maalit merkitsemättä muistiin. Tieto on tärkeä, sillä uusi pintakäsittely kannattaa ensisijaisesti tehdä samantyyppisellä tuotteella.

Pieni maalinpala auttaa selvittämään ongelman. Jos liuska taivutettaessa joustaa, se on vesiohenteista. Jos pala katkeaa napsahtaen, kyse on öljymaalista. Öljymaali haurastuu ja liituuntuu ajan kanssa. Jos pinta on himmeä ja pyyhittäessä rättiin tai käteen jää vaaleaa väriä ja alusta samalla kirkastuu, kyseessä on öljymaali.

2. Kumpi on parempi ulkomaalaukseen, vesi- vai liuotinohenteinen?

Öljymaalit ovat perinteisiä mutta modernit vesiohenteiset maalit monipuolisempia. Vesiohenteiset maalit torjuvat paremmin esimerkiksi hometta, joka on lauhojen talvien tuoma vitsaus. Uudelleenmaalauksen tarve on samanlainen, kunhan pohjat on tehty huolella. Vesiohenteinen pitää värinsä ja terävyytensä paremmin varsinkin tummissa sävyissä, kuten harmaassa ja mustassa. Vesiohenteisissa on myös enemmän kiiltovaihtoehtoja.

Öljymaali pitää työstää luita myöten eli hangata kunnolla kiinni puuhun. Vesiohenteiselle piisaa kevyempi levitys, ja se myös kuivuu nopeammin. Öljymaalien työvälineet pitää puhdistaa liuottimilla, jotka ovat ongelmajätettä sekä vaarallisia iholle ja limakalvoille.

3. Pitääkö seinä pestä ennen ulkomaalausta?

Pesusta ei kannata tinkiä, sillä maali ei pysy lian tai homeen päällä. Jos seinässä näkyy hometta, kuten mustia pilkkuja, käytä homepesuainetta. Noki ja muu lika lähtevät Maalarinliuottimella tai muulla hyvällä pesuaineella. Hometta voi olla vain esimerkiksi talon pohjois- ja itäpuolella, jolloin seinät voi pestä eri aineilla. Moni on huomannut pesun jälkeen, ettei taloa edes tarvitse maalata. Joskus huoltomaalauksen tarve on vain seinillä, jotka joutuvat suuremmalle säärasitukselle.

Painepesuria ei voi suositella seinien puhdistamiseen. Soodapuhallus on vaihtoehto, jos hyväksyy sen, että puun pinta kuluu ja syykuvio tulee esiin.

4. Voiko talon sävyä vaihtaa?

Jos talo on kuultokäsitelty, sävyn voi vaihtaa vaaleasta tummemmaksi. Mutta aiemmin ruskeaksi kuultokäsitellystä mökistä ei välttämättä saa harmaata, koska vanha sävy jää näkymään alta. Varminta on kokeilla uutta sävyä ensin pienelle ja huomaamattomalle alueelle.

Peittävällä maalilla sävy on helpompi vaihtaa. Asuinalueen kaava saattaa kuitenkin määrätä sallitut sävyt, joten kysy asiasta ensin lupaviranomaiselta.

5. Voiko öljymaalin päälle laittaa vesiohenteista?

Vesiohenteinen tuote sopii öljymaalin päälle, mutta öljymaali ei toimi vesiohenteisen päällä. Jos varmuutta aiemmasta maalista ei ole, vesiohenteinen on varma valinta.

Vesiohenteiset maalit ovat suosittuja, sillä yli 90 prosenttia asiakkaista valitsee sen. Perinnekohteissa öljymaali pitää yhä pintansa.

6. Koska lupa on tarpeen?

Pientalon huoltomaalaukseen ei tarvita rakennus- tai toimenpidelupaa. Värisävyäkin voi vaihtaa omin päin, kunhan huomioi asuinalueen kaavassa tai rakentamisohjeissa mainitut mahdolliset rajoitteet julkisivuvärien osalta. Jos rakennus on suojeltu, värin vaihtaminen ei välttämättä onnistu. Julkisivujen väritystä koskevat määräykset saattavat vaihdella kuntakohtaisesti. Epäselvissä tilanteissa kannattaakin kääntyä kunnan rakennusvalvonnan puoleen.

Totta vai tarua talon maalauksesta?

Talon maalaukseen liittyy jos jonkinlaisia myyttejä. Tiedätkö sinä, mitkä seuraavista väitteistä pitävät paikkansa ja mitkä eivät?

talon-maalaus-totta-vai-tarua-k-rauta-maalaamassa

Homma sujuu nopeastui ja näppärästi telalla. TARUA!

Tela on kehno valinta puuverhottua seinää maalattaessa, sillä maali pitää hiertää kiinni puun pintaan. Tämä onnistuu vain siveltimellä. Telaa voi toki käyttää maalin levitykseen, mutta hyvä tartunta vaatii siveltimen käyttöä. Keinokuitusivellin soveltuu vesiohenteistenmaalien sekä akrylaatti- ja öljymaalien sivelyyn. Puunsuojien ja kuullotteiden sivelyyn sopii parhaiten puunsuojasivellin.

Maalausprojektia ei pidä aloittaa kylmällä säällä. TOTTA!

Maalaustyön ja maalin kuivumisen ajan ulkolämpötilan tulisi ylittää +5 C°, öljymaaleja käytettäessä jopa +10 C°. Sateella maalaaminen kannattaa jättää suosiolla väliin. Korkea ilmankosteus heikentää maalin kuivumista, ja ilman suhteellisen kosteuden tulisikin olla alle 80 prosenttia ja maalattavan pinnan mahdollisimman kuiva. Suora auringonpaistekaan ei tee hyvää, sillä maali kuivuu liian nopeasti. Ihanteellinen sää on lämmin pilvipouta.

Koemaalauksesta on suuri apu värin valinnassa. TOTTA!

Värikartoista voi olla vaikea hahmottaa, miltä värisävy ja kiiltoaste näyttävät suurella pinnalla auringonvalossa. Värin havaitsemiseen vaikuttavat monet muutkin asiat, kuten maalattavan pinnan ominaisuudet, etäisyys, ympäröivät värisävyt sekä vuorokauden- ja vuodenaika. Osta pienet purkit kiinnostavimmista värisävyistä ja kokeile, miltä ne näyttävät ulkoseinässä. Yhdellä värisävyllä kannattaa tehdä testimaalaus noin neliön kokoiselle alalle.

Vanha maali on poistettava kokonaan ennen maalausta. TARUA!

Yleensä riittää, että hilseilevät ja heikosti kiinni olevat maalikohdat rapsuttelee pois kaavinraudalla tai teräsharjalla. Jos talo on elämää nähnyt ja seinässä viisi maalikerrosta tai enemmän, vanhojen maalikerrosten poistoa kannattaa harkita. Muista, että maali tarttuu paremmin, kun peset seinäpinnasta lian ja roskat vedellä ja puhdistusaineella. Nokeen ja likaan tepsii maalipesuaine ja homeeseen homepesuaine. Käytä pesemiseen harjaa ja sientä mutta älä painepesuria, jotta vesi ei tunkeudu seinärakenteeseen.

Aloita urakka aina hankkimalla uusi sivellin. TARUA!

Laadukkaisiin työvälineisiin, kuten siveltimiin, kannattaa satsata. Ne ovat kestäviä ja takaavat parhaan lopputuloksen. Uuden siveltimen hankinta ei kuitenkaan ole tarpeen, jos sopiva työväline löytyy kotoa. Laadukkaalla siveltimellä maalaat monet kerrat, kunhan pidät huolta sen kunnosta. Työtaukojen aikana sivellin tulisi säilyttää muovipussissa, jotta maali ei kuivu. Urakan valmistuttua puhdista vesiohenteinen maali vedellä ja Pensselipesulla. Öljymaalin puhdistukseen tarvitset tujummat aineet eli tärpättiä tai lakkabensiiniä.

Ylijäämämaali on aina ongelmajätettä. TARUA!

Vanhentunut, nestemäinen maali ja maalin pesusta syntynyt jäte ovat ongelmajätettä, joka tulee toimittaa vaarallisen jätteen kierrätyspisteeseen. Sen sijaan kuiva maalijäte ja kuivuneet työvälineet voi hävittää sekajätteen mukana. Jos nestemäistä maalia jäi vain purkinpohjallinen, voit haihduttaa sen kuivaksi jättämällä maalipurkin kannen raolleen. Jos maalia jäi enemmän, sen voi säästää tulevaa käyttöä varten. Maali säilyy käyttökelpoisena, kun purkin sulkee huolellisesti.

Ennen aloittamista tulisi selvittää, mitä maalia aiemmin on käytetty. TOTTA!

Maalin tulee olla yhteensopiva aiemmin käytetyn kanssa, jotta maali nappaa kunnolla kiinni. Lähtökohtaisesti öljypohjaisen maalin päälle voi maalata vesiohenteisella maalilla, mutta ei toisinpäin. Keittomaalin päälle soveltuu vain vastaava maalityyppi. Maalityypin tunnistamiseksi irrota pieni maalilastu julkisivusta. Öljymaalin kalvo on kova, ja siinä on pieniä halkeamia. Lastu napsahtaa taivutettaessa poikki. Akrylaattimaali taas irtoaa liuskeina ja joustaa taivutettaessa. Keitto- eli punamultamaalin pinta on pölyinen, ja siihen jää helposti sormenjälkiä. Saat apua maalityypin tunnistamiseen soittamalla Teknoksen tai Tikkurilan maalineuvontaan.

Katso myös: Puutalon maalaus

puutalon-maalaus-k-rauta-ak

Jos kaipaat lisää ohjeita puutalon maalaukseen, lue lisää Puutalon maalaus -artikkelista ohjeita ja vinkkejä. Katso myös talomaalit jotka kestävät.

Parhaat tarjoukset, ohjeet ja ideat suoraan sähköpostiin: Tilaa K-Raudan uutiskirje

uutiskirje-uusi-artikkeli

Tilaa uutiskirje