Lipputangot ja tarvikkeet

Nosta lippu salkoon juhlapäivän kunniaksi! Liput, lipputarvikkeet ja erikokoiset lipputangot löydät lähimmästä K-Raudasta ja verkkokaupastamme.

Lakkiaiset ja 50-vuotisjuhlat ansaitsevat arvoisensa liputuksen. Muista myös kansalliset juhlapäivät ja ota Suomen lippu esiin niin juhannuksena, vappuna kuin Kalevalanpäivänäkin. Lipputangon pituus tulisi valita niin, että lippu saa liehua esteettömästi ja näkyy tyynelläkin säällä katon harjan yläpuolella.

Lipputanko kruunaa pihan ja sitä kannattaakin käyttää ahkerasti. Liputuspäivien ulkopuolella nosta lipputankoon vaikkapa viiri. K-Raudan valikoimasta löydät erilaiset maakuntaviirit ja laadukkaat siniristiviirit omakotitalon pihaan tai kesämökille. Maakuntaviiriä voit käyttää kellon ympäri, niin yöllä kuin päivällä. Ripusta isännänviiri osoittamaan ohikulkijoille ja naapureille, että isäntäväki on paikalla. Isännänviiriksi voit valita esimerkiksi maakuntaviirin tai siniristiviirin. Sopivan pituinen viiri yltää lipputangon puoleenväliin.

Meiltä löydät myös muut liput ja lipputarvikkeet helposti saman katon alta. Venelippu kruunaa niin purje- kuin moottoriveneen ja kannustuslippu MM-kisoissa kertoo kenen puolella seisot.  

Lippujen huolellinen varastointi ja lipputangon säännöllinen huoltaminen kannattaa ja pitää pihasi tai puutarhasi edustavana. Pese lipputanko vuosittain ja vahaa pinta tarvittaessa. Meiltä saat paitsi liput, myös lipputankotarvikkeet, olipa haussa sitten lipputangon nuppi, naru tai lippulukko. Tervetuloa tutustumaan!

77 Tuotetta
Järjestysperuste: Tuotemerkki Hinta
  • 249
    00 €
    / kpl
    200
    81 €
    / kpl
    Poistunut valikoimasta Ei valikoimassa Tilattavissa myymälästä Tilattavissa myymälästä Saatavilla verkkokaupassa Tilattavissa päivässäviikossa heti saatavilla Sopimushintasi Norm.
  • 419
    00 €
    / kpl
    337
    90 €

  • 11
    95 €
    / kpl
    9
    64 €

  • 59
    90 €
    / kpl
    48
    31 €

  • 44
    95 €
    / kpl
    36
    25 €

  • 13
    95 €
    / kpl
    11

  • 25
    90 €
    / kpl
    20
    89 €

  • 34
    90 €
    / kpl
    28
    15 €

  • 29
    90 €
    / kpl
    24
    11 €

  • 47
    90 €
    / kpl
    38
    63 €