Lahden seudun K-raudat ja Rautiat muuttuvat uusiksi K-Raudoiksi

Lahden seudun K-raudat ja Rautiat muuttuvat uusiksi K-Raudoiksi

Kaikki Lahden seudun K-rauta- ja Rautia-kaupat uudistavat myymälänsä tammikuun alusta alkaen. Samalla Rautiat muuttavat nimensä K-Raudoiksi. Kaikki Suomen 140 kauppaa avaavat uudistettuina keväällä osana uutta K-Rauta-ketjua.

Lahden seudun K-raudat Holma ja Laune sekä Heinolan ja Järvelän Rautia-kaupat uudistetaan kaikki alkuvuoden aikana uusiksi K-Raudoiksi. K-rauta Launeen ja K-rauta Holman uudistustyöt aloitetaan maanantaina 16.1.2017, ja kaupat jatkavat nimillä K-Rauta Laune ja K-Rauta Holma. Rautia Heinolan ja Järvelän uudistustyöt aloitetaan perjantaina 20.1.2017, minkä myötä kaupat muuttavat nimensä K-Rauta Heinolaksi ja K-Rauta Järveläksi. Kaupat palvelevat asiakkaitaan normaalisti uudistustöiden ajan.

Ensimmäinen uudistettu K-Rauta avattiin jo marraskuussa Keuruulla, jossa nyt kerätään kokemuksia uudistuksesta ennen koko uuden K-Rauta-ketjun lanseerausta keväällä. Uudistukset on otettu vastaan kaupoissa uteliaasti ja odottaen.

”Nyt tapahtuva uudistus ja siihen tehtävät panostukset ovat herättäneet myös kauppiaissamme innostusta. Olemme yhdessä rakentamassa Lahden seudun asukkaille entistä parempia ja monipuolisempia rautakauppapalveluita. Lahden ja Heinolan seudulla rakennetaan kohtuullisen hyvällä tahdilla uusia asuntoja ja innokkaita kodin remontoijiakin löytyy. Haluamme olla helposti lähestyttävä ja luotettava paikka asioida varsinkin silloin, kun kodin kunnostaminen tai rakentaminen on ajankohtaista”, aluepäällikkö Jussi Ujanen kertoo.

Uudistuva K-Rauta panostaa entistä parempaan asiakaskokemukseen sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden osalta.

”Uudistuksessa painotamme erityisesti jokaisen asiakkaan yksilöllistä huomioimista, koska jokaisella on omanlaisensa tarpeet olipa sitten kuluttaja- tai yritysasiakas. Haluamme olla luotettava ja asiantunteva rautakauppa, joka auttaa asiakasta toteuttamaan ideansa. Meillä asioidessa minkä tahansa rakennus- tai remonttiprojektin aloittamisen ja toteuttamisen täytyy olla helppoa”, K-Rauta-ketjun johtaja Antti Ollila korostaa.

Kauppojen uudistusten aloitusaikataulu

  • K-Rauta Laune ma 16.1.2017
  • K-Rauta Holma ma 16.1.2017
  • Rautia Heinola pe 20.1.2017 – uusi nimi K-Rauta Heinola
  • Rautia Järvelä pe 20.1.2017 – uusi nimi K-Rauta Järvelä

Uudistussivuiltamme löytyy mm. kaikkien uudistuvien kauppojen uudet nimet ja uudistusten aloitusaikataulut: www.k-rauta.fi/uusikrauta

Verkkokauppa ja sähköpostiosoitteet muuttuvat

Rautioiden sähköpostiosoitteet ovat jatkossa mallia etunimi.sukunimi@k-rauta.fi. Nykyisten Rautia-kauppojenkin verkkokauppa löytyy jatkossa osoitteesta www.k-rauta.fi

Ketjujohtaja Antti Ollila, K-Rauta- ja Rautia-ketjut, puh. 050 552 6936

Aluepäällikkö Jussi Ujanen, K-Rauta-ketju, puh. 050 502 3476

Uudistuva K-Rauta

Me uudistuvassa K-Raudassa autamme henkilökohtaisesti niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa. Laajimmat valikoimamme ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Avaamme keväällä 140 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. Uudistumisen merkiksi K-Rauta kirjoitetaan isolla R-kirjaimella. K-Rauta.fi #uusikrauta