Ihalaiset Imatran K-Rautaan kauppiaiksi

29.11.2019 12:16

Kimmo ja Anu Ihalainen aloittavat kauppiasuransa Imatran K-Rauta Rautapertissä 13.12.

Kimmon rautakauppaura on alkanut Mikkelin K-Raudassa vuonna 2000. Kontiotuotteen K-Raudan Kimara-tuotemerkin myyntipäälliköksi hän siirtyi 2017. Kimmo on suorittanut K-ryhmän kauppiasvalmennuksen. Anu on toiminut viimeiset kymmenen vuotta yrittäjänä mikkeliläisessä raskaan kaluston korjaamossa. Hänen vastuullaan ovat olleet yrityksen taloushallinnon tehtävät.

Kimmoa kiehtoo kauppiasyrittäjyydessä asiakaspalvelutyön kehittäminen sekä tiivis asiakasrajapinnassa toimiminen. ”Henkilöstön tsemppaaminen ja johtaminen ovat minulle myös mieluisia työtehtäviä”, Kimmo kertoo.

K-Rauta Rautaperttiä kehitetään yhdessä ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa entistäkin monipuolisemmaksi niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin ostopaikaksi. ”Asiakkailtamme pyydämme toiveita ja ideoita, että pääsemme niitä toteuttamaan ja vaikka yllättämäänkin”, kehottavat Ihalaiset. ”Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat asiakkaat K-Rauta Rautaperttiin!”

K-Rauta Rautapertin henkilökunta, 38 työntekijää, siirtyy vanhoina työntekijöinä Ihalaisten palvelukseen.

Vapaa-aikana Kimmo ja Anu ovat liikkuvaisia ihmisiä. Kimmo golffaa, keilailee ja maastopyöräilee. Anu puolestaan lenkkeilee ja kuntoilee kuntosalilla sekä opiskelee espanjaa.

Lisätietoja:
K-kauppias Kimmo Ihalainen, puh. 0400 502 660
K-kauppias Anu Ihalainen puh. 044 323 3424

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 131 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-Rauta.fi

Oliko juttu hyödyllinen? Kyllä 0 Ei 0