Rauman K-raudan kauppias on vaihtunut vuoden vaihteessa. Uusina kauppiaina ovat aloittaneet Petri ja Satu Pakarinen. Kaupan edellinen kauppias Pasi Viitanen keskittyy jatkossa Porin K-raudan liiketoiminnan kehittämiseen.
Petri ja Satu Pakarinen siirtyivät Raumalle Kaarinasta, jossa he ovat toimineet Rautia-kauppiaina vuodesta 2008.
- Ensimmäiset viikot täällä Raumalla ovat kuluneet asiakkaisiin, kauppaan ja henkilökuntaan tutustuen. Rauman K-raudan henkilökunta koostuu rautaisista rautakaupan ammattilaisista, se on kauppamme ehdoton vahvuus, iloitsee Petri.
- Olemme kuulleet, että rakentaminen käy melko vilkkaana Rauman seudulla. Odotamme mielenkiinnolla kuinka vireä kevät ja kesä ovat tulossa. Viritämme parhaillaan kaupan valikoimat kuntoon tulevaa kautta silmällä pitäen, lisää Pakarinen.
Kaupassa järjestetään tiistaina 17. tammikuuta asiakaskahvitus.
- Tervetuloa kahvittelemaan kanssamme. Tulkaa kertomaan meille toiveitanne kaupan valikoiman ja palvelujen suhteen. Kaikki palaute on ensiarvoisen tärkeää, kehottaa Petri.
Rauman K-rauta työllistää yhteensä kuusitoista rautakaupan ammattilaista, jotka siirtyivät uusien kauppiaiden palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Lisätietoja:
Kauppias Petri Pakarinen, puh. 0400 441 457