K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Värimittarin avulla löydät oikean värisävyn

Päivitetty 26.01.2022

Oletko maalaamassa uusiksi kohdetta, mutta värisävy on hukassa? Värimittarin avulla voit löytää oikeita värisävyjä vanhoihinkin maalauskohteisiin. Tutustu värimittariin ja tunnista kadonneetkin sävyt helposti.

Värimittari ja sen toiminta perustuu valoon, sillä nähdäksemme värejä, tarvitaan valoa. Värimittarissa on ”valosilmä”, joka asetetaan mitattavan värin päälle. Värimittari ottaa pinnasta kuvan ja takaisin heijastuvien valon aallonpituuksien mukaan analysoi värin.

Milloin värimittaria kannattaa käyttää?

Värimittaria kannattaa käyttää aina, kun tahdot löytää oikeanlaisen sävyn. Vaikka värimittari onkin tarkka laite, on lopullinen värin tarkastelu kuitenkin aina tehtävä silmämääräisesti siinä valaistuksessa ja ympäristössä mihin väri tulee.

Värimittarista on yleensä eniten hyötyä sellaisissa maalauskohteissa, jotka halutaan maalata uudelleen joko kokonaan tai osittain. Värimittarin käyttöön riittää esimerkiksi pala ulkoverhouslautaa tai jonkin koneen osa, josta värimittarin avulla aletaan hakea oikeaa sävyä.

Värimittari antaa lähimmän mahdollisen tuloksen

Koska värimittarin asetuksissa on uusimpia värikarttoja, antaa se aina lähimmän mahdollisen tuloksen. Sen jälkeen tulosta verrataan aina silmämääräisesti vanhaan maalisävyyn. On tärkeää muistaa puhdistaa vanhat maalipinnat liasta ja pölystä ennen mittausta.

varimittari-artikkeli-k-rauta

Värimittarista on hyötyä niin ammattilaiselle kuin amatöörillekin Värimittaria käyttää muun muassa sisustussuunnittelijat, arkkitehdit, maalikaupat sekä maalausliikkeet, mutta se on todella hyödyllinen apuväline kaikille maalausta tekeville. Erityisesti vanhoissa kohteissa tehtäviin huoltomaalauksiin värimittari auttaa silloin, kun talon huoltokirjoihin ei ole merkitty aikaisemmin käytettyjä sävyjä.

Ota kaikki irti värimittarista

Värimittarissa on hurjasti ominaisuuksia, mitä luulen, ettei monikaan työssään sävyn mittauksen lisäksi käytä. Laitteeseen saa mm. mitatun sävyn kohdalle nauhoitettua äänitunnisteen. Sen avulla on helppo äänittää mitatun värin kohdalle tietoa kyseisestä kohteesta. Lisäksi värimittaria voi käyttää apuna värisuunnittelussa. Sieltä saa vaihtoehtoja mitatulle sävylle. Haluaako vaaleampaa, tummempaa, punaisempaa, sinisempää, samanlaisia värejä. Lisäksi laitteesta saa väriteemoja mitatun sävyn ympärille. Värimittarin muistiin tallentuu 100 edellistä mittausta.

Värimittarit löydät K-Raudasta

Jos tahdot selvittää kadoksissa olevan sävyn, voit mittauttaa värejä K-Raudan myymälöissä, joissa värimittauslaite löytyy. Värimittaria kannattaa aina tiedustella lähimmästä myymälästä. Myymälöiden yhteystiedot löydät täältä.

Hanki maalit valmiiksi sävytettynä K-Raudan verkkokaupasta

Kun värimittari on auttanut sinua kadonneen sävyn löytämisessä, voit helposti hankkia sävytetyn maalin verkkokaupasta. Tutustu maalien valikoimaan ja tilaa tuotteet valmiiksi sävytettynä.

Parhaat tarjoukset, ohjeet ja ideat suoraan sähköpostiin: Tilaa K-Raudan uutiskirje

uutiskirje-uusi-artikkeli

Tilaa uutiskirje