K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Värin valinta ulkomaalauksessa

Päivitetty 11.03.2021

Ulkomaalauksessa yksi haastavimpia vaiheita on värin valinta. Lue vinkit ja ohjeet, joilla onnistut valitsemaan sopivan värin ulkomaalaukseen.

Ulkovärin valinta saattaa monesti tuntua jopa hankalammalta kuin itse maalausurakka. Maalikaupan värimalleja tarkasteltaessa voi olla vaikea nähdä kokonaisuutta ja hahmottaa, miltä valitut värit lopullisessa ympäristössään näyttävät. Jokainen meistä havaitsee värejä omalla yksilöllisellä tavallaan. Sen lisäksi värin havaitsemiseen vaikuttavat myös muutamat ulkoiset seikat, kuten maalattava pinta, etäisyys, ympäröivät värisävyt sekä vuorokauden- ja vuodenaika. Omien mieltymysten lisäksi värinvalintaa ohjaavat ympäröivät rakennukset, kaavamääräykset sekä rakennuksen arkkitehtuuri. Värinvalintaa helpottaaksesi, muista siis muutama perusasia:

Koemaalauksella varmuutta

varin-valinta-ulkomaalauksessa-k-rauta-ak1

Koska värin havaitsemiseen vaikuttaa niin moni ulkoinen seikka, kannattaa väri viedä niiden luokse. Värinvalintaa helpottaaksesi hanki pieniä maalipurkkeja itseä miellyttävissä väreissä ja tee koemaalaus pinnalle, jolle maalia ja sävyä suunnittelet. Testimaalaus kannattaa tehdä reilulle, noin neliön kokoiselle alalle ja sen tulee olla peittävä. Tarkastele koemaalausta rauhassa eri vuorokaudenaikoina sekä aurinkoisella että sateisella säällä ennen varsinaista päätöksentekoa. Tehdessäsi useampia koemaalauksia, tee ne selvästi erilleen toisistaan, vaikkapa eri seinäpinnoille. Koemaalaus saattaa alkuun tuntua liialta työltä ja rahanmenolta, mutta voi lopulta olla juuri se kustannustehokkain ratkaisu – on nimittäin ikävää todeta koko talon maalattuaan, että sävy ei ollutkaan se oikea.

varin-valinta-ulkomaalauksessa-k-rauta-ak

Maalattava pinta: karhea vai sileä?

Myös maalattava pinta ja sen struktuuri vaikuttavat siihen, miltä väri meistä näyttää. Sama sävy saattaa näyttää hyvinkin erilaiselta maalattuasi sillä karhean sahalautapinnan tai sileän höyläpinnan. Karhealla pinnalla sävy näyttää hieman tummemmalta kuin sileällä.

Vaihtuvat vuoden- ja vuorokaudenajat

Meillä on neljä vuodenaikaa, joista jokainen tuo mukanaan eri väri- ja valomaiseman talosi ympärille. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miltä talon julkisivuun valittu väri meistä näyttää.

Värisävy ja kiiltoaste

Yleisesti ottaen vaaleat sävyt erottuvat ympäristöstään tummia sävyjä paremmin ja näkyvät kauemmaksi. Maalattu julkisivu näyttää myös kauempaa katseltuna hieman vaaleammalta ja värikylläisemmältä kuin läheltä tarkasteltu värikartan sävymalli.

Värinvalinnan yhteydessä törmäät myös väistämättä kysymykseen kiiltoasteesta. Ulkomaaleissa tyypillisimmät kiiltoasteet ovat täyshimmeä, himmeä, puolihimmeä ja kiiltävä. Kiiltoaste tarkoittaa maalipinnan kykyä suunnata ja heijastaa valoa. Maalit jaetaan 60 asteen heijastuskulmassa mitatun kiillon mukaan eri kiiltoasteisiin; Mitä suurempi numero sitä kiiltävämpi maali. Ja mitä kiiltävämmällä maalilla väri on maalattu sitä värikylläisemmältä ja kirkkaammalta se myös näyttää. Himmeämpi pinta rauhoittaa ja on loistava valinta suositulle, mustalle värisävylle.

Tutustu ulkomaalien valikoimaan

Parhaat tarjoukset, ohjeet ja ideat suoraan sähköpostiin: Tilaa K-Raudan uutiskirje

uutiskirje-uusi-artikkeli

Tilaa uutiskirje