Suomalaiset suosivat perinteisiä ulkovalaisimia – K-Raudan kysely paljasti, mikä valintoja ohjaa

Syksy ja pimenevät illat ovat hyvä ajankohta miettiä kodin valaistusta.
Ulkovalaistukseen panostaminen voi lisätä turvallisuutta, säästää energiaa ja korostaa pihan parhaita puolia.

Syksy ja pimenevät illat ovat hyvä ajankohta miettiä kodin valaistusta.

Suomalaiset ovat perinteisiä ulkovalaisinvalinnoissaan, kertoo K-Raudan tuotepäällikkö Jukka Honkanen.
Viime aikoina suosiotaan ovat kasvattaneet muun muassa aurinkokennovalaisimet sekä ylös- ja alaspäin valoa suuntaavat ulkoseinävalaisimet. Käpymäiset pylväsvalaisimet sekä muut perusvalaisimet pitävät edelleen kuitenkin hyvin pintansa myyntitilastoissa.

Ihmiset asentavat kotinsa tai vapaa-ajan asuntonsa pihaan tai parvekkeelle ulkovaloja lisätäkseen viihtyisyyttä (58 %), helpottaakseen liikkumista (56 %) sekä lisätäkseen pihapiirin turvallisuutta (47 %). Tulos käy ilmi K-Raudan kyselytutkimuksesta*, johon vastasi 1213 henkilöä kesäkuussa 2024. Vastaajista 27 %** oli asentanut kotinsa tai mökkinsä pihaan ulkovalaistusta viimeisten viiden vuoden aikana.

Edellä mainittujen syiden lisäksi vastaajat olivat asentaneet ulkovaloja myös kaunistaakseen pihapiiriä (38 %) sekä pidentääkseen pihan käyttöaikaa pidemmälle syksyyn (27 %).

Valtaosa (71 %) oli käyttänyt ulkovalaistukseen alle 500 euroa.

”Valaistus unohtuu usein piha- tai terassiremontin yhteydessä. Asiaan kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä hyvin suunniteltu ulkovalaistus voi lisätä pihan turvallisuutta, näkyvyyttä ja korostaa sen parhaita puolia, Honkanen toteaa.

Ulkonäkö ja hinta ohjaavat valintoja

Ulkovaloja viimeisten viiden vuoden aikana hankkineet vastaajat olivat valinneet pihaansa sopivat valot suurimmaksi osaksi ulkonäön perusteella (61 %). Seuraavaksi eniten valintaan vaikutti hinta (44 %). Muita syitä olivat se, että valo toimii liiketunnistimella (35 %), valo oli itse asennettavissa (25 %) ja että valo ei tarvinnut sähköä (24 %). Vastaajista 9 % oli halunnut pihaansa älyvalaistusta.

Omakotitalossa asuvat suosivat pihan valaistuksessa muita enemmän liiketunnistimia, kun taas hinta vaikutti korostuneesti 35–44-vuotiaiden hankintapäätöksiin. Vastaajista vain 8 % oli käyttänyt asiantuntija-apua ulkovalaistuksensa suunnittelussa.

Valintakriteerit tuntuvat Honkasesta ymmärrettäviltä. Ulkonäkö ja hinta ovat perinteisesti tärkeitä tekijöitä monissa hankinnoissa.

”Suomalaiset ujostelevat edelleen asiantuntija-avun hyödyntämistä valaisinhankinnoissa. Etenkin asennustöissä tämä olisi kuitenkin tärkeää. Maallikko voi asentaa itse kaikki pistorasiaan liitettävät valaisimet sekä aurinkokenno- ja paristoilla toimivat valot. Kaikki muu vaatii kuitenkin ammattilaisen apua. Panostamalla ammattilaisen apuun, käytettävissä oleva valaisinvalikoima laajenee huomattavasti.”

Liiketunnistinvalaisimet toivelistan kärjessä

Osa vastaajista (N=358) kertoi kyselyssä myös ulkovalaisimia koskevista haaveistaan.
”Millaisia ulkovalaisimia hankkisit, jos sinun ei tarvitsisi välittää lainkaan budjetista tai asentamiseen liittyvistä kuluista?” -kysymykseen vastanneet asettivat ulkovalaisimet seuraavaan toivejärjestykseen: liiketunnistinvalaisimet (61 %), seinävalaisimet (56 %), pylväsvalaisimet (53 %), aurinkokennovalaisimet (41 %), terassiin upotettavat valosarjat (41 %), pensasvalaisimet (32 %) sekä ulkokattovalaisimet (21 %).

”Liiketunnistinvalaisimet ovat hyviä sähkön säästämisen näkökulmasta. Moni kokee niiden myös lisäävän turvallisuutta, sillä valot ilmoittavat jonkun saapuessa pihapiiriin. Valaisimet, joissa on integroitu liiketunnistin ovat hieman muita kalliimpia. Ero ei kuitenkaan ole valtava. Joissakin aurinkokennovalaisimissa – jotka ovat muuten kehittyneet paljon viime vuosina – on nykyään myös liike- ja hämäräliiketunnistimia”, Honkanen kertoo.

*Lähde: Kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä kesäkuussa 2024. Ulkovalaisimia koskeviin kysymyksiin vastasi 1213 vastaajaa. Aineisto on painotettu vastaamaan 25+-ikäistä suomalaisväestöä iän ja sukupuolen mukaan.

**N=320

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, [email protected]