Tomi Toivonen K-Rauta Kouvolan kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.1.2023

K-Rauta Kouvola saa uuden kauppiaan Tomi Toivosesta, joka aloittaa kauppiasuransa torstaina 5. tammikuuta. Häntä kiehtovat kauppiasyrittäjyyden monipuoliset haasteet.

Tomi Toivonen

Tomi Toivonen siirtyy Kouvolaan Helsingistä K-Rauta Lanternasta, jossa hän on toiminut ostopäällikkönä. Kauppiasvalmennuksen Toivonen on suorittanut vuonna 2017 ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon vuonna 2020.  
 
”Ensimmäiset työkokemukset K-Rauta-ketjusta minulla on jo yläasteikäisenä kesätöistä K-Rauta 75:stä Vantaalta. Siitä ajasta tähän päivään uralta löytyy paljon erilaisia työtehtäviä ja vastuita. Vuosina 2009–2015 toimin K-Rauta Ruoholahdessa, jossa pääosin työpäivät kuluivat asiakkaita palvellessa ja myyntityötä tehdessä eri osastoilla. Vuodesta 2015 lähtien olen työskennellyt K-Rauta Lanternassa muun muassa myynnin johdollisissa tehtävissä”, Toivonen kertoo matkastaan kauppiaaksi.  
 
Kauppiasuralle lähtiessään Tomi Toivonen iloitsee mahdollisuudesta päästä toteuttamaan omaa visiotaan parhaasta mahdollisesta rautakaupasta. Häntä kiehtovat kauppiasyrittäjyyden monipuoliset haasteet. 
 
Asiakastyytyväisyys ja asiakaslähtöiset valikoimat kehityskohteina
 
Kauppias Toivonen pitää uutta kauppaansa hyvin hoidettuna ja hyväkuntoisena. K-Rauta Kouvola palvelee sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita. Kauppa työllistää ison joukon alan ammattilaisia: ympärivuotisesti noin 30 henkeä, keväällä ja kesällä määrä nousee noin kymmenellä työntekijällä.

”Panostamme tulevina vuosina voimakkaasti asiakastyytyväisyyteen, asioinnin helppouteen ja valikoimien asiakaslähtöiseen kehittämiseen niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaissa. Selkeä, ajankohtainen sisä- ja ulkomyymälä ja siistit esillepanot ovat tärkeässä osassa kehitystyötä”, Toivonen kertoo suunnitelmistaan. 

Uusi kauppias toivottaa tervetulleiksi niin nykyiset kuin uudetkin asiakkaat. ”Toivon asiakkailta palautetta ja kehitysideoita matalalla kynnyksellä. Yhteistyöllä saamme varmasti rakennettua entistäkin paremman kaupan!”
 
Omaa suosikkiaan K-Raudan suomalaisista tuotteista kauppiaan on vaikea nimetä, koska niitä on paljon. ”Ensimmäiseksi mieleen tulevat puutavara, maalit ja puutarhan tuotteet, kuten kasvit ja mullat. Tänä talvena eniten iloa omalle perheelle ovat tuottaneet Wiitta Oy:n kotimaiset The Pulkka -lumilelut”, Toivonen sanoo. 

Tomi Toivosen perheeseen kuuluvat vaimo Emmi, neljävuotias poika, kaksivuotias tytär ja seitsemänvuotias koira. Vapaa-aika kuluu perheen kanssa ulkoillen ja hyvän ruoan parissa. Ruoanlaitto ulkona on erityisesti kauppiaan mieleen. Hän tykkää myös harrastaa mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti eri palloilulajeja. 

Lisätietoja:
K-kauppias Tomi Toivonen, puh. 040 743 1455, [email protected]