1. Ruohonleikkurilla silpuksi
Yltiöpäinen tarkkuus lehtien haravoinnissa ei ole tarpeen. Nurmikolle leijailleet lehdet voi silputa ruohonleikkurilla maaperän ravinnoksi ja pensaiden alle sujahtaneet lehdet jättää maanparannusaineeksi sellaisenaan. Lehdillä pystyy myös suojaamaan kylmänarkoja kasveja pakkaselta.
Kovin paksua lehtipeittoa nurmikon päälle ei kuitenkaan ole syytä jättää, jotta se ei tukahduta nurmen kasvuvoimaa. Omenapuista pudonneet, omenarupea kantavat lehdet on myös hyvä kuljettaa puiden juurilta kompostiin maatumaan.
2. Polut ja laatoitukset puhtaaksi
Haravointitehtävät kannattaa aloittaa poistamalla lehdet hiekkapoluilta ja laatoituksilta, joilla ne ruokkivat rikkaruohojen kasvua. Syyssateiden kastelemat lehdet tekevät myös puuterasseista, asvalttialueista ja laatoituksista liukuratoja. Onko vanha harava jo tiensä päässä? Hanki uusi harava, katso valikoimaa. Lehtipuhaltimella homma käy vielä joutuisammin.
3. Kompostiin potkua
Syksyn lehtisato toimii erinomaisena maanparannusaineena joko kompostoituna tai sellaisenaan. Kompostissa lehdet ovat hyvää seosainetta, jota voi lisätä ruokajätteen sekaan. Lehtipeiton saa myös levittää syksyllä kasvimaan päälle ja sekoittaa kevään koittaessa mullan sekaan ravinteita antamaan.
4. Ei lintsausta sadevesikouruissa
Syystuulet vihmovat lehtiä paitsi maahan myös katoille, joista ne sukeltavat edelleen tukkimaan sadevesikouruja ja syöksytorvia. On syytä tarkastaa ja tarvittaessa puhdistaa kourut, jotta roskat ja lehdet eivät jää patoamaan vettä. Jos pihan puut varistavat lehtiään pitkin syksyä, tarkastuskierros on tarpeen toistaa useamman kerran.
Kourujen puhdistus onnistuu näppärimmin ja turvallisimmin maasta käsin hyödyntämällä tarkoitukseen suunniteltua pitkävartista räystäskourun puhdistajaa. Puhdistuksen jälkeen on hyvä vielä kiivetä vaikka tukevia tikapuita pitkin tarkastamaan puhdistustyön lopputulos. Samalla tulee silmäiltyä kourun kunto ja oikea kaato. Veden sujuvan kulkeutumisen kannalta kourun pitäisi laskea syöksytorven suuntaan metrin matkalla 2–5 millimetriä.
Katso myös syksyn pihatöiden muistilista sekä vinkit nurmikon syyshuoltoon ja talon vuosittaisiin huoltotöihin.
Pihaoppaasta saat ohjeet ja vinkit kaikenlaiseen pihanhallintaan.
Syksyn pihatöihin K-Raudasta
Lehtiharava FXA
9,95 € / kpl
FXA Onnistu edullisesti
Lehtiharava Fiskars Xact XXL 630mm
34,95 € / kpl
Imuripuhallin FXA 1800W 16:1 lehtipussi maks. 60m/s
64,90 € / kpl
FXA Onnistu edullisesti
Lehtipuhallin/-imuri Ryobi RBV3000CSV 3000W 14m3/min
99,90 € / kpl
Lehtipuhallin Makita DUB184Z 18V LXT runko
199 € / kpl
Räystäskourun puhdistaja Fiskars QuikFit 1001414
29,95 € / kpl
Teleskooppivarsi + räystäspuhdistin Fiskars QuikFit 1001425
73,95 € / kpl
Lehtikompostikehikko Goodiy 90x90x70cm
17,95 € / kpl
Goodiy Onnistu edullisesti