Perehdy mittoihin
Aloita ulko-oven valitseminen haarukoimalla valikoimasta ovet, jotka sopivat paikalleen korkeutensa, leveytensä ja syvyytensä puolesta. Useimmiten ovien asennusaukot on valmiiksi mitoitettu vakiomittaisille ovimoduuleille sopiviksi. K-Raudasta voi tilata myös epätavallisen kokoiseen aukkoon sopivia erikoismittaisia ovia.
Puntaroi tyyli ja kätisyys
Harkitse seuraavaksi, haluatko uudistaa talon ilmettä esimerkiksi entistä modernimmaksi vai vaalia sen alkuperäistä henkeä. Mieti, millainen ovi sopii rakennuksen tyyliin ja miellyttää silmääsi. Moni luottaa valkoiseen perusmalliin. Voisiko sinun ovesi olla värillinen, katseet kääntävä yksityiskohta? Mieti vielä, mihin suuntaan haluat oven avattaessa kääntyvän. Valitse suunta, jossa se ei ole kulkemisen tiellä vaan kääntyy poispäin. Päätä kätisyys sen mukaan.
Mieti, vaihdatko tiivisteet vai oven
Vanha ulko-ovi voi päästää lämmöt harakoille. Tiivisteetkin vaikuttavat asiaan, mutta avainasemassa on itse ovi. Eron uuden ja vanhan välillä hahmottaa, kun vertaa nykyovien lämmöneristyskyvystä kertovaa U-arvoa vanhan vastaavaan. Uarvo kertoo oven läpi kulkeutuvan lämpövirran tiheyden. Mitä pienempi se on, sitä paremmin lämpö pysyy sisällä. Nykyisten rakennusmääräysten mukaan ulko-oven U-arvo saa olla enintään 1. Jokaisella Cello-ovella se on tätä vähemmän. 1970-luvun alussa U-arvo sai olla 3,14 ja 2000-luvullakin vielä 1,4. Toisin sanoen 1970 luvun ovesta valuu lämpöähukkaan arviolta kolme kertaa enemmän kuin nykyovesta.
Tutustu paketteihin ja hintoihin
Ulko-ovipakettiin kuuluvat ovilevy, karmi, kynnys ja lukkorunko. Näiden lisäksi tarvitset ainakin ovipainikkeen, avainpesän, karmiruuvit sekä eristettä, kuten saumavaahtoa karmin ja seinän liitoskohtaan. Peitelistojen ja suoja- eli smyygilaudan tarve ja tyyli ovat kiinni ovimallista ja asennustavasta. Umpinaisen ulko-oven saa edullisimmillaan alle 500 eurolla. Kalleimmat parvekeovet ja puiset ulko-ovet maksavat 1200–2500 euroa. Osa valikoimasta on saatavana hyvinkin nopealla toimitusajalla, mutta jos ovi tilataan tehtaalta, sen toimitukseen on varattava noin 6–8 viikkoa.
Kolme vinkkiä ulko-ovien valintaan
- Kun otat mittoja uutta ovea varten, mittaa nykyinen ulko-ovi karmeineen. Mittaa myös seinän paksuus. Eristämiseen on hyvä jättää 1–1,5 cm:n asennusvara ympäriinsä.
- Ovimoduulin mitat ilmoitetaan asennusaukon mittoina (mitta karmeineen). Yksi moduuli (1M) on 100 mm.
- Oven karmisyvyyden olisi hyvä olla lähellä seinän rungon paksuutta. Mitä pienempi mittojen ero on, sitä vähemmän ovi uppoaa ulkopuolelta katsottuna seinän sisään.
Kolme erityylistä ulko-ovea
1. Romanttinen ulko-ovi
Kotimaisen Cello Premium UOP11 -ulko-oven U-arvo on 0,71. Settiin kuuluu tiivistetty 130 mm:n karmi, lakattu saarnikynnys, Abloy LC102 -lukkorunko ja kolme murtosuojattua saranaa.
2. Pelkistetty ulko-ovi
Energiapihin, tuplatiivistetyn ja vahvarunkoisen Cello Premium UOP4 -ulko-oven U-arvo on 0,69. Paketti sisältää Abloyn lukkorungon, kolme murtosuojattua ja säädettävää saranaa, kynnyksen sekä 130 mm:n karmin. Kotimainen.
3. Näyttävä ulko-ovi
Sydänpuu PUU6 -ulko-ovi on suomalaisen puusepän kotimaisesta puusta käsin tekemä. U-arvo 0,88. Moduuli sisältää silikonitiivisteet, karmin, saranat, kynnyksen ja lukkorungon vastaraudalla. Kuvassa sävy tammi.
Valitse tyyliisi sopivat ulko-ovet
Ulko-ovi Cello Premium UOP11 valkoinen 10x21 vasen
825 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP11 harmaa 10x21 oikea
825 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulko-ovi Cello Premium UOP11 tummanharmaa 10x21 oikea
825 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulko-ovi Cello Premium UOP11 ruskea 10x21 vasen
825 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP4 punainen 10x21 vasen
605 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulko-ovi Cello Premium UOP4 harmaa 9x21 oikea
605 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulko-ovi Cello Premium UOP4 ruskea 9x21 oikea
605 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulko-ovi Sydänpuu PUU6 10x21 oikea sävy tammi 1802
2 090 € / kpl
Sopivat ulko-ovet rintamamiestaloon
Rintamamiestalon ilmeeseen sopii niin umpinainen kuin lasillakin varustettu ulko-ovi. Klassinen malli on varma valinta, eikä ripaus romantiikkakaan ole pahitteeksi.
Ulko-ovet ja -valaisimet rintamamiestaloon
Ulko-ovi Cello UO6 10x21 oikea ruskea
579 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP14 tummanharmaa 10x21 oikea
809 € / kpl
Ulko-ovi Cello UO6 10x21 oikea valkoinen
509 € / kpl
Ulkoseinävalaisin Cello Solo II 60W E27 valkoinen
19,95 € / kpl
Sopivat ulko-ovet matalaan tiilitaloon
Menneiden vuosikymmenten tiilitaloon istuu pelkistetty, talon sävymaailmaa noudattava ovi. Vältä ultramoderneja tai kovin rustiikkisia malleja.
Sopivat ulko-ovet ja -valaisimet matalaan tiilitaloon
Ulko-ovi Cello UO1 10x21 oikea valkoinen
499 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP3 tummanharmaa 10x21 oikea
859 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP3 valkoinen 10x21 oikea
859 € / kpl
Ulkoseinävalaisin Cello tone II musta
54,90 € / kpl
Sopivat ulko-ovet moderniin taloon
Ainoa ongelma oven valinnassa on runsaudenpula. Mieti, haluatko julkisivuun saumattomasti sulautuvan oven vain upean katseenvangitsijan.
Ulko-ovet ja -valaisimet moderniin taloon
Ulko-ovi Cello Premium UOP2 tummanharmaa 10x21 oikea
899 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP2 valkoinen 10x21 oikea
899 € / kpl
Ulko-ovi Cello Premium UOP9 harmaa 10x21 vasen
869 € / kpl
Tämä tuote valmistetaan tilauskohtaisesti, eikä sillä ole palautusoikeutta
Ulkoseinävalaisin Cello Lyric GU10 grafiitinharmaa
44,95 € / kpl
Ovien suosikit
Karmisuoja PROF kartonkia 92x118x1000mm
4,50 € / kpl
Ovenkarmi Cello valkoinen huullettu 9x21/92 vakio
48,50 € / kpl
Sisäovi Cello kehysovi 1-peilinen 9x21 valkoinen
145 € / kpl
Äänieristysovi Swedoor Sound 201DB 9x21 valkoinen
215 € / kpl
Irtokynnys 92/29 huullettu M9 83cm tammi
16,90 € / kpl
Saunanovi 7x19 harmaa lasi mäntykarmi
125 € / kpl
Taiteovi Classica 2 valkoinen 100x205cm
95 € / kpl
Parvekeovi Cello PO M16 9x21 valkoinen vasen
705 € / kpl