Testaajan taustaa
Olen alle 50-vuotias aktiivinen perheen isä. Asumme omakotitalossa pienellä paikkakunnalla luonnonläheisyydessä. Tykkäämme liikkua ja käydä retkillä luonnossa, sekä kesäisin vietämme mahdollisimman paljon aikaa mökkeillen. Työn vastapainoksi harrastan mielelläni hyötyliikuntaa, sekä remontointia, jotka jollain tavalla yleensä liittyvät erilaisiin koneisiin ja laitteisiin.
Ennen tätä mahdollisuutta käytössäni on ollut noin 15-vuotias bensakäyttöinen moottorisaha. Eniten sahaa tulee käytettyä mökillä, jossa polttopuita kuluu takan sekä saunan lämmittämiseen. Lisäksi saha on käytössä pienimuotoisissa metsänhoitotehtävissä, kuten hakkuiden jälkiraivauksessa. Kaupungissa sahaa tarvitsen pääasiassa liian pitkien takkapuiden katkaisuun, sekä satunnaisesti pihapuiden karsintaan ja siistimiseen.
Stigan akkusahan käyttöönotto


Noudettuani testauspaketin paikallisesta K-Raudasta, aloitin tutustumisen purkamalla kaikki laatikoista löytyvät osat ja tarvikkeet siististi autotallin lattialle. Mukana näytti olevan kaikki tarvittava aina teräketjuöljystä ”tulppa-avaimeen”.
Seuraavaksi aloin kasaamaan sahaa käyttökuntoon ohjekirjan mukaisessa järjestyksessä. Kasaaminen oli varsin yksinkertaista ja tulppa-avaimellekin löytyi oikea käyttötarkoitus terälaipan kiinnityksen aikana. Lopuksi laitoin akun latautumaan laturiin, tarkastettuani toimintaohjeen erillisestä ohjekirjasta. Akun jäädessä latautumaan, kävin iltalukemisena ohjekirjan vielä kokonaan läpi. Kirjasta löytyi mielestäni kaikki tarvittava sahan käyttöönottoon, käyttöön sekä huoltoon liittyen. Lisäksi ohjeistettiin, kuinka eri tilanteissa tulisi kaataa ja karsia puita turvallisesti. Laturin ohje oli mielestäni hieman liian massiivinen, kuvallinen pikaohje olisi ollut varmaan riittävä.
Käyttökokemukset
Sahan koeajo tehtiin ajankohdasta johtuen kaupungissa muutaman päivän aikana. Alkuun tietenkin turvavarustus (kengät, housut, visiirillinen kypärä kuulosuojaimin ja hanskat) kuntoon ja sitten ladattu akku kiinni sahaan. Kohteeksi valikoituivat noin 25 cm halkaisijaltaan oleva tuulenkaato, noin 10 cm halkaisijaltaan olevan haaroittuneen puun poistaminen ja karsinta, sekä kuivien polttopuiden lyhentäminen.
Sahassa on selkeät painikkeet virrankytkentään ja nopeuden valintaan, sekä varoitusvalo, jos esimerkiksi takapotkusuoja on päällä ja estää sahan toiminnan. Ensimmäinen yllätys tuli, kun yritin saada kaksi nopeutta päälle. Hieman testailtuani huomasin, ettei nopeutta voi vaihtaa kuin terän pyöriessä. Saha kuitenkin muistaa edellisen asetetun nopeuden, joten jatkuvasti sitä ei tarvitse säätää. Tämä toiminto hieman ihmetytti, mutta siihenkin tottui käytön edetessä. Muutosehdotus kuitenkin mietittäväksi Stigan kehitystiimille.
Itse sahaus sujui hyvin ja suuremmalla nopeudella paksummatkin rungot katkesivat vaivattomasti. Saha on kädessä jämäkkä ja sulavalinjainen, joten sahan käsittely oli varsin luontevaa. Katkaisun jälkeen painikkeen vapautuessa terä pysähtyy lähes välittömästi, joten se lisää turvallisuutta sahan käsittelyssä sekä säästänee akkua, jonka kestävyys yllättikin positiivisesti. Huomioitavaa oli myös koneen tärinättömyys sekä hiljaisempi ääni sahauksen aikana / äänettömyys joutokäynnillä. Sahauksen jälkeisiksi huoltotoimiksi riitti koneen pyyhkiminen purusta ja akun poistaminen latausta varten. Ketjun kiristystyökaluna toimi perinteisen sahan tulppa-avaimen kaltainen työkalu; vääntimellä löysätään laipan pultteja, jonka jälkeen toisessa päässä olevalla talttapäämeisselillä voi kiristää ja löysätä ketjua tarpeen mukaan. Tälle avaimelle voisi olla kiinnike vaikka teräsuojuksen yhteydessä, jottei se unohdu matkasta esimerkiksi mökille lähdettäessä.

Loppuyhteenveto ja jatkosuunnitelmat
Kokonaisuudessaan kyseinen akkusaha ja sen toiminta oli positiivinen kokemus. Saha on mielestäni erittäin helppokäyttöinen ja turvallinen. Sahausteho ja akku riittävät todellisuudessa paljon paremmin kuin tekninen laitekuvaus antaa ymmärtää.
Jatkossa tarkoituksena on ottaa saha kokeiluun mökin hakkuutyömaalle polttopuiden tekoon, sekä kokeilla isomman puun kaatoa. Voihan olla, ettei vanhaa sahaa enää tarvitsekaan käynnistellä. Myös kotona saattaa saha käydä useammin, kun ei tarvitse miettiä naapureille aiheuttamaa häiriötä niin tarkkaan. Mainittakoon vielä bensiininhajun puute sahaa autossa kuljetettaessa sekä polttoaineen vanhenemisen ilmiöt positiivisina asioina akkukäyttöön siirryttäessä.
Plussat:
- Nopea ja helppo käyttöönotto
- Akun kesto
- Meluttomuus
Miinukset:
- Nopeudensäätö
- Työkalukiinnikkeen puute
Testaajana toimi kuluttaja, aktiivinen perheen isä.

