K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Seija Strand kertoo vinkit vanhan talon remonttiin

Päivitetty 16.06.2020

Kysyimme sisustussuunnittelija Seija Strandilta, mitkä asiat menneiden vuosikymmenten taloissa kannattaa jättää ennalleen.

”KEHOTAN AINA miettimään uudistamista tarkkaan ja kunnioittamaan talon aikakauden henkeä. Ei kannata vain uusia uusimisen ilosta. Suosittelen säästämään ne elementit, jotka kuuluvat ajan arkkitehtuuriin ja jotka voi järkevästi ja turvallisesti kunnostaa.

Esimerkiksi vanhan keittiön tammiovien kunnostamista kannattaa harkita, jos ne ovat riittävän hyvässä kunnossa eikä niiden muotokieli riitele muun sisustuksen kanssa. En maalaisi jalopuuta, vaan kunnostaisin ovet alkuperäistä käsittelytapaa kunnioittaen. Jokin aika sitten nähtiin paljon valkoiseksi tai ylipäätään viileäksi maalattua puuta. Nyt on taas menty lämpöisempiin sävyihin ja puun käyttö sisustuksessa lisääntynyt.

1950-luvulta 1980-luvulle asti asennettiin mosaiikki- ja kalanruotoparketteja, jotka ovat taas muotia. Ne kannattaakin mahdollisuuksien mukaan kunnostaa ja käsitellä mieleisellä sävyllä. Suosittelen kurkkaamaan laminaatin tai muun uivan lattiapintamateriaalin alle: sieltä voi löytyä parketti tai lautalattia.

Jossain vaiheessa paneelikattoja ja seinäpaneeleja poistettiin, nyt nämäkin puuelementit halutaan taas säästää. Myös sormipaneeleja ja rimoja käytetään sisustuksessa paljon.

Kosteiden tilojen kunnostamisessa sen sijaan ei kannata pihistellä, sillä vuosikymmeniä vanhat laatat ja saumat ovat väistämättä käyttöikänsä päässä. Oletettavasti nykysäädösten mukaisia kosteiden tilojen vedeneristyksiä ei ole tehty. Kaakeleiden maalaaminen voi olla väliaikaisratkaisu, mutta muuten suosittelen keräämään sukanvarteen rahaa ja tekemään kylpyhuoneremontin kerralla kunnolla.

Jos vanhan talon rakenteet ovat kunnossa ja pohja on toimiva, keskittyisin pintaremonttiin. Käytännöllisyys ja toiminnallisuus ovat kaiken a ja o – turvallista rakennustapaa ja materiaaleja unohtamatta.

Pidän kaikessa remontoinnissa sääntönä, että työ tehdään aina kunnolla tai ei ollenkaan. Suosittelen pyytämään ammattilaisia apuun, jos omat taidot eivät riitä. Ole realistinen: onko minulla aikaa, rahaa ja osaamista? Maltti on valttia!”

Kysy mitä vain remontoinnista K-Raudan remonttineuvonnasta!

Tutustu myös muihin K-Raudan palveluihin.

Näin uudistat kodin pintoja maalamalla

seija-strand-kertoo-vinkit-vanhan-talon-remonttiin-maalauskuva-k-rauta

Tee sisämaalaus helposti asiantuntijan vinkeillä

Puuportaiden maalaus ja kunnostus

Paneelikaton maalaus

Maalaa itse puulattia: katso ohjevideo

Ikkunoiden maalaus, karmit hohtamaan!

Katso myös 10 helppoa tapaa kohentaa kodin ilmettä