K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Tuotetesti: Lumilinko Ryobi RY36STX53A-150 Max Power 36V 1x5,0Ah

Päivitetty 23.01.2023

K-Raudan uudet työvälineet pääsevät testiin kuukausittain. Tällä kertaa testaajana toiminut Tomi teki yksityiskohtaisen analyysin Ryobin uudesta akkulumilingosta. Tutustu tarkemmin ja hanki vaikka omaksi!

Johdanto

Olemme asuneet omakotitalossa nyt muutaman talven ajan ja runsaslumisten talvien seurauksena olin kovasti harkinnut lumilingon hankkimista lumikolan ja lapion rinnalle. Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi avovaimo, kolme pientä lasta sekä koira, joten luonnollisesti aika on usein kortilla ja lumityöt ehditään tekemään vasta illalla, kun lapset nukkuvat. Linkoja markkinoilla on vaikka kuinka paljon erilaisilla käyttövoimilla ja ominaisuuksilla, joten itselleni oikean lingon valinta ei ollut mitenkään itsestään selvä asia.

Polttoainekäyttöinen linko ei ole hirveästi herättänyt omistushaluja korkeahkon melutason, sekä huoltotarpeen takia, mutta toisaalta akku- ja verkkosähkökäyttöisten linkojen teho ja akunkesto on arveluttanut.

Lingottavaa alaa on itselläni n. 250 neliötä L:n muotoisella, asfaltoidulla pihalla ja järkeviä lumensäilytyspaikkoja on vain muutama. Käytännössä omat valintakriteerit lingolle olivat helppokäyttöisyys, hiljaisuus, sekä tehokkuus, jotta lumityöt voi tehdä ilta-aikaan ja lumen saa lingottua juuri sinne, minne haluaa.

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-linko-kasassa-ja-aisa-taitettuna

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-piha-linkouksen-jalkeen

Hiljaisuuden vuoksi akulliset lingot kiinnostivat kovasti, varsinkin kun itselleni pienten käsityökalujen puolelta tutuksi tullut Ryobi lanseerasi uuden 36V lumilinkomallistonsa. Mallistoon kuuluu kolme erikokoista linkoa, joista nyt testissä oleva akkulumilinko Ryobi RY36STX53A-150 on 53 cm:ntyöleveydellä ja 33 cm:n työkorkeudella malliston keskikokoinen linko. Mallistoon kuuluu myös 45 cm:n työleveydellä ja 4Ah:n akulla varustettu selkeästi pienempi ja kevyempi linko, sekä järeä 61 cm:n ja kahdella 5A-akulla varustettu kaksivaiheinen itsevetävä linko. Malliston pienemmät lingot ovat yksivaiheisia ja itse työnnettäviä. Myös hinta on lingoista keskitasoa.

Käyttöönotto ja ensihavainnot

Käyttöönotto ei voisi olla juuri helpompaa. Isohkosta paketista paljastui itse lingon lisäksi poistoputki, akku, laturi, sekä suppeat käyttöohjeet. Ainoa varsinainen kasausta vaativa vaihe oli poistoputken kiinnittäminen linkoon, joka sujui helposti selkeiden ohjekuvien avulla. Ohjekirja itsessään on aika suppea, mutta käyttöönottoa ja toimintojen opettelua helpottavat selkeät kuvat. Akussakin oli valmiiksi suunnilleen 50 % latausta, joten tarvittaessa lingon voisi ottaa käyttöön saman tien, esimerkiksi tilanteessa, jossa tullaan uuden lingon kanssa kotiin kaupasta, mutta aura-auto on aurannut pihan ajoliittymän umpeen. Paketin avauksesta käyttökuntoon meni noin 10 minuuttia, eli käyttöönotto oli kaikin puolin helppo ja nopea!

Ensivaikutelma lingosta on aika muovinen, mutta toisaalta muovi tuntuu laadukkaalta ja linko on yleisesti hyvin viimeistelty ja jämäkän oloinen. Ei siis mikään muovirimpula. Osat istuvat paikalleen, mikään ei nitise tai natise ja säätimet ja kontrollit ovat selkeät ja helppokäyttöiset. Poistoputken suuntausvipu oli aluksi aika jäykkä, mikä johtuu mahdollisesti vielä uudenkarheudesta. Työntöaisassa ei ole mitään sen kummempia pituus- tai kulman säätöjä, mutta työntöergonomia on valmiiksi ihan hyvä. Itse aisa taittuu lingon päälle, joten linkoa voi säilyttää suhteellisen pienessä tilassa. Aisaa ei tosin saa lukittua säilytysasentoon, mikä kannattaa pitää mielessä linkoa säilytyksessä liikuteltaessa.

Syöttökierukka on tehty metallista sekä vahvan oloisesta kumista. Syöttökierukan takana on ikään kuin pieni lumikolamainen lippa, joka kerää lumet hyvinkin matalalta alalta syöttökierukkaan. Lingon mataluudesta johtuen mihinkään kovinkaan isoon kuoppaan ei linkoa kannata työntää, ettei syöttökierukka osu maahan. Itse syöttöaukko on suhteellisen leveä (53 cm) ja korkea (33 cm), eli lingon voi työntää kohtuullisen syväänkin lumihankeen.

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-akkujen-paikka

Lingon mukana tullut akku on kapasiteetiltaan 5A ja sen täyteen lataamisessa kuluu valmistajan mukaan noin 75 minuuttia mukana tulleella laturilla. En ole seurannut latausaikoja kovinkaan tarkasti, mutta ainakin 90 minuutin latauksen jälkeen akku on ollut täynnä ja valmis käyttöön. Akussa on kätevä varaustason ilmaisin, jonka saa toimimaan akussa olevasta napista painamalla. Akku lukittuu sekä itse linkoon, että laturiin klipsillisellä lukolla, joten akkua ei voi asentaa väärin, eikä se irtoa vahingossa. Lingossa on 2 akkupaikkaa, jotka mahdollistavat kahden akun käyttämisen rinnakkain. Tarvittaessa akkukapasiteetin voi siis tuplata. Akkukotelon kansi on jousikuormitteinen, joten se ei jää vahingossakaan auki, ellei kannen ja rungon väliin jää jotakin.

Linko on kevyt ja sitä on ketterä liikuttaa

Kovinkaan pieneen koloon lingolla ei pääse, mutta tämä ei liene tarkoituskaan. Kuten aikaisemmin mainittu, lingon kontrollit löytyvät aisasta ja ne ovat helpot käyttää. Vasemmalla puolella aisaa löytyy poistoputken suuntausvipu, jolla poistoputkea voi kääntää 180 astetta. Oikealla puolella taas on tehonsäätövipu, sekä käynnistyspainike. Lisäksi aisassa on turvavipu, joka tulee pitää painettuna aisaa vasten linkouksen aikana vähän samaan tapaan, kuin esimerkiksi ruohonleikkureissa. Ainoa miinus kontrolleista tulee poistoputken heittokulman säädöstä, joka pitää tehdä poistoputken päässä olevaa läppää käsin säätämällä. Heittokulman säätöä ei toisaalta koko ajan tarvitse tehdä, joten ongelma ei ole iso. Poistoputken säätövipu oli aluksi jäykkä, mutta se on alkanut notkistua käytön myötä.

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-linko-lahikuva

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-pyorat-lahikuvassa

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-linko-lahikuvassa

Lingon käynnistys on todella helppoa, turvavipu ”pohjaan” ja käynnistysnapista linko käyntiin. Lingon etuosassa oleva työvalo on kirkas ja valokuvio on sopivan leveä, joten lumityöt onnistuvat myös valaisemattomalla pihalla. Pakkaslumi lentää komeassa kaaressa yllättävän pitkälle ja linko ottaa lunta maasta todella tarkasti työjäljen ollessa todella siistiä ja parempaa, kuin esimerkiksi lumikolalla tehtynä. Hyvillä poistoputken suuntaussäädöillä lumen saa hyvinkin tarkasti juuri siihen paikkaan, minne sen haluaa ja lumi leviää tasaiseksi kasaksi. Paksukaan pakkaslumi ei ole lingolle ongelma, joten tehoa tuntuu riittävän ja käytännössä n. 200–250 neliöisen pihan linkoaa yhdellä 5A-akulla ja aikaa kuluu noin 20 minuuttia.

Tilanne muuttuu, kun suojasää koittaa ja lumi muuttuu raskaammaksi. Linko kyllä jaksaa työstää raskastakin loskalunta heittäen sen yllättävänkin kauas, mutta käytännössä ajoaika puolittuu ja kerta-akullisella linkousala jää noin 100:n neliöön. Raskaampaan käyttöön mahdollisuus käyttää kahta akkua rinnakkain on todella loistava ominaisuus ja suosittelenkin toisen akun hankkimista, mikäli lingottava ala on isompi kuin 250 neliötä. Loskalumi myös tukkii poistoputken, mikäli lingolle ei ikään kuin anna aikaa työstää lunta ja linkoa työnnetään nopeasti paksuun loskaan. Lingon saa kyllä myös hyytymään ja sammumaan työntämällä sen selkeästi liian paksuun loskaan tai umpihankeen, mutta tämä ei olekaan normaalia käyttöä, eikä näin kuulu normaalisti tehdä.

Linko pöllyttää pakkaslunta yllättävän paljon ja linko lumettuu lähes kauttaaltaan. Pakkaslumi on kuitenkin helppo harjata esimerkiksi auton lumiharjalla käytön jälkeen pois, eikä lumi tartu lingon muovirakenteisiin. Runsaasta lumettumisesta johtuen lingolle olisi todella hyvä olla lämmin säilytyspaikka, jossa linko ehtii sulaa ja kuivua käyttökertojen välillä, jotta lingon muoviosat eivät jäädy ja mahdollisesti vaurioidu jäädyttyään.

Yhteenveto

tuotetesti-ryobi-lumilinko-ry36Stx53a-150-krauta-linko-kasassa-ja-aisa-taitettuna

Omaan käyttöön Ryobi RY36STX53A-150 on osoittautunut todella loistavaksi laitteeksi. Normaalit lumityöt hoituvat lingolla todella nopeasti, työn jälki on siistiä ja lumen saa säilöttyä tasan sinne, minne haluaa. Omassa käytössäni suurin plussa on ajansäästö, lumitöihin menee tällä lingolla kaikkiaan noin 20 minuuttia, kun lumikolalla ja lapiolla aikaa kului vähintään tuplasti linkoon verrattuna. Raskaampaa lunta varten tulen tulevaisuudessa ostamaan vielä toisen akun, vaikkakin lisäakut ovat kohtuullisen kalliita (samanlainen kuin mukana tullut 5A-akku maksaa n. 200 €). Kaiken kaikkiaan Ryobi RY36STX53A-150 lumilinko sopii todella hyvin pienehköille asfaltoiduille pihoille ja ihmisille, jotka arvostavat linkouksen helppoutta, hiljaisuutta ja hyvää työnjälkeä.

Plussat:

  • Helppo ja nopea käyttöönotto
  • Kevyt käsitellä
  • Työn jälki todella siistiä
  • Kontrollit kahvoissa (paitsi poistoputken heittokulman säätö)
  • Yllättävän tehokas
  • Hiljainen
  • Työvalo

+/- 5A-akku riittää n. 250 neliön linkoamiseen (pakkaslumella). Loskalumella sama akku riittää n. 100 neliön linkoamiseen.

Miinukset:

  • 5A-akku ei riitä raskaammalla lumella, 2. akku pakollinen isommille pihoille
  • Lumettuu käytössä jonkin verran, joten lämmin säilytyspaikka on käytännössä pakollinen
  • Poistoputki menee helposti tukkoon loskalumesta
  • Hinta varauksin (mukana tulee vain yksi akku)
  • Lisäakut hinnakkaita

Hanki lumilinko omaksi K-Raudasta 

Tilaa K-Raudan uutiskirje

uutiskirje-kuva-k-rauta-artikkeli

Jos haluat saada parhaat tarjoukset sekä ideat ja ohjeet suoraan sähköpostiin, käy tilaamassa K-Raudan uutiskirje.

Tilaa uutiskirje