Esikasvatus takaa kesän sadon
Esikasvatus siemenistä asti rentouttaa ja tuo iloa arkeen. Siementen kylvö ja taimien hoito vie ajatukset toisaalle arjen kiireistä ja kaikki perheenjäsenet pääsevät nauttimaan kasvun etenemisestä. Muovinen taimilaatikko tai turveruukku sopii hyvin esikasvatukseen. Kylvä siemenet ja aseta ruukut ikkunalle, tai kasvilampun alle ja odota kesää! K-Raudasta löydät esikasvatukseen tarvittavat tuotteet, olipa hakusessa sitten kasvilamppu, kasvatusruukku tai kasvatusalusta.
Esikasvatus kannattaa aloittaa ajoissa
Kesäkukkien esikasvatus kannattaa aloittaa ajoissa, jo varhain keväällä, jotta kukat ehtivät täyteen loistoonsa kesän aikana. Jos esikasvatuksen apuna käytetään kasvivaloa, esikasvatuksen voi aloittaa jo varhain. Jos puolestaan kasvatat taimet ilman lisävalaistusta, aloita esikasvatus vasta maaliskuun auringon alla.
Ennen esikasvatuksen aloittamista tutustu kunkin lajin kasvukauden pituuteen. Esimerkiksi pitkän kasvukauden ja lyhyen kasvukauden vaativat vihanneslajikkeet kannattaa istuttaa eri aikaan, jotta sato valmistuisi yhtä aikaa.
Pienoiskasvihuone, taimilaatikko, turveruukku ja muut tarvikkeet onnistuneeseen esikasvatukseen
Esikasvatus hoituu helposti kun käytössäsi on oikeat tuotteet. Ota käyttöön ravinnerikas taimimulta ja valitse lisäksi kullekin lajikkeelle ja tarpeeseesi sopivat esikasvatus ja taimikasvatus tarvikkeet, kuten pienoiskasvihuone ja taimikasvatuslaatikko.
Jos kasvatat taimet kukkaruukuissa, kannattaa ruukun ominaisuuksiin kiinnittää huomiota. Hyvä kasvatusruukku on puhdas ja pohjastaan rei’itetty. Pienet kasvatusruukut voi kylvämisen jälkeen asettaa esimerkiksi minikasvihuoneeseen, joka edistää itämistä. Minikasvihuone siirtyy lämpimien ilmojen koittaessa kätevästi pihalle tai parvekkeelle, missä kasvu voi jatkua. Muistathan kuitenkin huolehtia siitä, että homeen välttämiseksi ilman tulee kiertää hyvin kasvihuoneen sisällä.
Esikasvatuksen tuotteet voi ajallaan siirtää esimerkiksi suurempiin ruukkuihin, istutuslaatikkoon tai lavakaulukseen.
Jaatko kanssamme rakkauden esikasvatukseen? Me K-Raudassa haluamme tehdä kevään ensimmäisistä istutuspuuhistasi helpompia. Tutustu esikasvatettavien taimien ja kesäkukkien kylvöohjeisiin.
Kun siis esikasvatuksen aika lähestyy, vieraile verkkokaupassamme tai myymälöissämme. Meiltä löydät kotipuutarhurin taimikasvatustarvikkeet, kuten pienoiskasvihuoneet, minikasvihuoneet, kasvatusalustat, kasvivalaisimet, kasvatusruukut ja turvebriketit. Tilaa omasi kevään iloksi vaikka heti ja tutustu samalla muihin puutarhatarvikkeisiin ja K-Raudan taimien ja kesäkukkien esikasvatusohjeisiin!